

Hiilineutraaliuden näyteikkuna
Pamark Greenline on Pamark Groupin vastuullisuuskonsepti, jonka tavoitteena on 100 %:sti hiilineutraali yritystoiminta. Pamark Greenlinen ytimessä on suorien (Scope 1 ja 2) ja epäsuorien (Scope 3) päästöjen laskenta ja raportointi niin tuotevalmistajien, Pamark Groupin kuin myös tuotteiden loppukäyttäjien osalta.
Jotta pääsemme hiilineutraaliusmatkassamme alkuun, olemme rakentaneet kolmijakoiset askelmerkit, joita noudattamalla voimme kehittää yhdessä asiakkaidemme kanssa vastuullisempaa hankintatoimea.
Askel yksi - Päästölaskenta
Matkan ensimmäinen askel on datan ja tiedon keruuta. Mitä päästöjä tuotamme ja missä. Pamark Greenlinen myötä olemme lanseeranneet laskentamallit, joiden avulla keräämme dataa tilaus-toimitusketjun kaikista osa-alueista;
Valmistus, logistiikka, loppukäyttäjä
Nämä kolme tekijää synnyttävät kolmella eri tasolla päästöjä toiminnallaan;
- Suorat päästöt
- Ostoenergian päästöt
- Epäsuorat päästöt
Jotta pääsemme entistä enemmän sisälle oman toimintamme päästöistä, tulee meidän tarkastella kriittisemmin epäsuorien päästöjen osuutta kokonaisvaltaisessa yritystoiminnassa. Kun olemme ottaneet ensimmäisen askeleen, ja keränneet laajalti tietoa, on aika ottaa seuraava askel.
Askel kaksi - Päästöraportointi
Jotta voimme kollektiivisesti kehittää vastuullisempaa ja läpinäkyvämpää liiketoimintaa, tulee meidän myös kyetä kertomaan tosiasioita tuotteiden loppukäyttäjille. Kun keräämme tietoa askeleessa yksi, tarjoamme hiilineutraalit tuotteet askeleessa kaksi, tulee meidän olla valmiita myös raportoimaan asiakkaillemme meidän - ja ennen kaikkea heidän - tuottamat päästöt.
Pamark Greenlinen päästölaskennan ja raportointijärjestelmän avulla olemme kykeneviä tarjoamaan asiakkaillemme heidän synnyttämät päästöt, ja näiden kompensointimahdollisuudet.
Voit kysyä päästökompensointimahdollisuuksista lisää omalta yhteyshenkilöltäsi tai olemalla yhteydessä alla oleviin sähköposteihin:
greenline@pamark.fi
etunimi.sukunimi@pamark.fi
Askel kolme - Tuotekatalogi ja päästökompensointi
Matka hiilineutraaliin yritystoimintaan ja hankintaan on rakennettu pala palalta. Greenline-tuotekatalogi on näiden tavoitteiden kolmas askel. Greenline tuotekatalogi sisältää kahdeksan valikoitua Greenline-kumppanin tuotteita. Katalogin tuotteet edesauttavat vihreää siirtymää mm. ympäristöystävällisemmillä raaka materiaaleilla, sekä vähentämällä energian ja tuotteiden konkreettista kulutusta. Kaikissa katalogin tuotteissa on myös päästökompensoinnin mahdollisuus. Kun valitset kompensoida ostamasi tuotteen hiilidioksidipäästöt, lisätään tämä kustannus tuotteen lopulliseen hintaan.
Vastuullisten tuotteiden näyteikkunana toimiva Greenline-katalogi tarjoaa tuotteita erilaisiin ympäristöihin ja tarkoituksiin aina take away -rasiasta siivouskoneisiin. Kaikissa katalogin tuotteissa yhdistyy Pamark Groupin ja Greenline -kumppaneiden yhteinen tavoite rakentaa läpinäkyvämpää yritystoimintaa ja hankintatoimea tuotteiden loppukäyttäjille.
Tuotteiden päästöt on kumottu kotimaisen (ERU) Green Carbonin ISO-standardoituihin hiilinieluyksiköihin ja ulkomaiseen (VER) Rimba Raya -metsänsuojeluprojektiin.
Voit lukea projekteista lisää alla olevista linkeistä:
Rimba Raya Biodiversity Reserve -metsänsuojeluprojekti
GreenCarbon - kotimaiset hiilinieluohjelmat
Greenline -kumppanit
Vuoden 2023-2024 Greenline-kumppanibrändit ovat Duni, Kärcher, Tork, Katrin, Diversey, Sini, Vileda Professional ja Nature Line Cutlery. Jokainen Greenline -kumppani edes auttaa paitsi vastuullista tuotevalikoimaamme, mutta myös haluamme kehittyä läpinäkyvämmäksi toimijaksi Suomessa ja ulkomailla.
Kumppaneidemme tuotevalikoiman avulla voimme myös taata laajamittaisesti eri käyttötarkoituksiin sopivia tuotteita. Kaikki kahdeksan Greenline -kumppania ovat sitoutuneet hiilineutraaliusmatkaan kanssamme, jotta voimme yhdessä luoda vastuullisempaa yritystoimintaa.
Greenline Podcast
Onko yritykselläsi kirkas näkymä kokonaisvaltaisiin ympäristövaikutuksiin: suoriin ja epäsuoriin päästöihin, alihankkijoista loppukäyttäjiin?
Luultavasti ei – tervetuloa Greenline Podcastin studiolle! Tässä turvallisessa tilassa puhutaan rehellisesti vastuullisuusraportoinnin monista ulottuvuuksista ja haasteista. Kuljetaan yhdessä kohti aitoa käsitystä yrityksen vastuullisuuden todellisesta tilasta.
Kokonaisvaltainen näkyvyys vaatii koko yhteisön panosta. Siksi Greenline Podcastiin on otettu Pamarkin asiantuntijoiden lisäksi mukaan asiakkaiden ja tavarantoimittajien edustajat.
Tervetuloa kuulolle!