Pamark Groupin vastuullisuusloikka: Scope 3 -päästöt laskettu
18 000 tuoteriviltä


Pamark Group, suomalainen terveydenhuollon, puhtaus- ja HoReCa-tuotteiden jälleenmyyjä sekä hankintakumppani (liikevaihto +60 milj. euroa vuodessa) on toteuttanut merkittäviä toimenpiteitä läpinäkyvyytensä edistämiseksi ja ympäristövaikutustensa vähentämiseksi. 

Yrityksen ‘Pamark Greenline’ -projekti, joka alkoi toimitusjohtaja Minna Åman-Toivion aloitteesta noin kolme vuotta sitten, on keskittynyt päästödatan keräämiseen ja raportointiin sekä yrityksen itsensä, että sen sidosryhmien osalta. Projektin tulokset tarjoavat arvokasta tietoa siitä, miten yritystoimintaa voidaan kehittää entistä ympäristöystävällisemmäksi.

“Tämä on ainutlaatuinen hetki, jossa voimme yhteensovittaa asiakkaidemme tarpeet ja tuotevalmistajien tuottamaa päästödataa. Tällä hetkellä päästödatan keräys toteutetaan hybridimallilla, jossa on mukana tuotevalmistajien primääridatat - ulkopuolisen tahon todennuksella - ja europohjaiseen kulutukseen perustuva laskentakaava. Tämä kokonaisuus on saatu mallinnettua ensimmäistä kertaa yrityksessämme Scope 1, 2 ja 3 -tasoilla.”, Åman-Toivio kertoo. 

Pamark Greenline keskittyy Pamark Groupin itsensä mutta myös muiden sidosryhmien (tuotevalmistajat, logistiikkakumppanit) päästödatan keräämiseen ja raportointiin. Projektin kärsivällisen kehityksen myötä Pamark Group kykenee nyt ensimmäistä kertaa historiassaan laskemaan ja todentamaan paitsi suorien (Scope 1 ja 2), mutta myös epäsuorien (Scope 3) CO2-päästöt hybridimallilla. Tämä tarkoittaa, että yritys voi tarkastella ja raportoida ilmastovaikutuksia koko arvoketjussaan, mukaan lukien myytävien tuotteiden valmistuksen ja kuljetukset. 

Nyt kun Scope 3 -tason päästöt on ensimmäistä kertaa laskettu auki, Pamark Groupin asiakkaat voivat tätä tietoa myös hyödyntää omassa raportoinnissaan. Tästä on luonnollinen siirtymä vaiheeseen, jossa dataa hyödyntämällä voidaan tehdä kestävämpiä hankintoja esimerkiksi vaihtamalla vähäpäästöiset tuotteet asiakkaan tuotevalikoimaan.

Pamark Greenline -projektin tuottamat tulokset tarjoavat yritykselle arvokasta tietoa siitä, miten sen toimintaa voidaan kehittää entistä ympäristöystävällisemmäksi. Tämä vaihe ei kuitenkaan ole se viimeinen “vastuullisuuspysäkki”.

“Olemme varsin ylpeitä kaikesta siitä työstä, jonka voimin olemme tässä vaiheessa päästödatan laskennan ja raportoinnin suhteen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kyseessä on Scope 3:n osalta vasta ns. “ensimmäinen askel”. Päästödata elää ja kehittyy jatkuvasti. Tässä kehityksessä me haluamme olla ensimmäisessä aallossa nyt ja tulevaisuudessa.”, Åman-Toivio toteaa toiveikkaana.

Prosessi kiteytettynä:

  • Mitä Scope 3 tason päästöt tarkoittavat?

    Scope 3 -päästöt tarkoittavat yrityksen epäsuoria päästöjä. Nämä ovat päästöjä, kuten työmatkailun, myytävien tuotteiden valmistuksen tai esimerkiksi jätteiden käsittelystä synnyttämät päästöt.

  • Millä tavalla Pamark Group on laskenut Scope 3 tason päästönsä?

    Olemme toteuttaneet yhteistyössä asiantuntijatahojen kanssa kahdenlaista laskentamallia. Toinen perustuu tuotevalmistajilta kerättyyn tietoon ja validoituun päästödataan. Tässä mallissa olemme tuotevalmistajien kanssa yhteistyössä tarkastaneet meille tarjotut päästödatat ja laskeneet ne osaksi Pamark Groupin toimintaa. Toinen malli perustuu spend-pohjaiseen laskentaan, jossa olemme käyttäneet EU:n hyväksymiä, laskennallisia keskiarvoja eri tuotteiden valmistuksesta syntyvistä päästöistä. Kun olemme tietoisia keskiarvollisesta päästömäärästä per tuote tai tuoteryhmä, olemme olleet kykeneviä lisäämään yhtälöön toimitetut volyymit ympäri Suomen.

  • Mitkä kaikki tekijät on laskettu mukaan Scope 1, 2 ja 3 -päästöjen laskentaan?

    Kolme Scope-tasoa sisältävät Pamark Groupin suorat, operatiivisen työn, logistiikan ja epäsuorat päästöt

  • Kuinka päästödatamme tulee kehittymään?

    Aiomme jatkuvasti tarkentaa laskentamallejamme, ja näin ylläpitää päästödatan todenperäisyyttä. Nyt toteutettu laskenta on vasta ensimmäinen askel epäsuorien päästöjen todentamisessa, joka vie meitä kohti entistä läpinäkyvämpää yritystoimintaa.

Seuraava Pamark Greenline -seminaari järjestetään 26.11.2024 Innovation Homen tiloissa, Helsingin Kampissa. Tapahtumassa kuullaan jälleen mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. yritysten vastuullisuustrategioista Suomen johtavien brändien edustajien kertomina. Voit kysyä mahdollisuutta osallistua tapahtumaan osoitteesta greenline@pamark.fi 

Voit kysyä lisätietoja Pamark Greenlinesta toimitusjohtajaltamme Minna Åman-Toiviolta.

Lisätietoja:
Minna Åman-Toivio
Managing Director
+358 405 025 761
minna.aman-toivio@pamark.fi