Helsingin Diakonissalaitos

Helsingin Diakonissalaitos – Pitkäikäisessä yhteistyössä luottamus avainasemassa

Pian 15 vuotta hankintojen osaamista eri yrityksissä kerryttänyt Samira Jaakkola aloitti Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön hankintapäällikkönä marraskuussa 2016. Säätiömaailmassa Samira nopeasti huomasi humaanit arvot työnteossa.

”Diakonissalaitoksella - ja ylipäätään säätiömaailmassa - oli raikasta huomata, kuinka ihmisläheiset arvot olivat vahvasti läsnä myös työnteossa ja hankintoja tehdessä.”, Samira toteaa.

Kun Samira aloitti Diakonissalaitoksella, säätiö oli tehnyt jo vuosia yhteistyötä Pamark Oy:n kanssa. Mm. Postilla ja Orionilla työskennellyt Samira oli toki tutustunut suomalaiseen tukkumaailmaan, mutta Pamark ei ollut hänelle entuudestaan tuttu.

Tästä huolimatta Samira huomasi nopeasti lisäarvotekijät, joita Pamark säätiölle tuotti. Erikseen Samira nostaa hankintojen keskittämisen luomat hyödyt ja tehokkaan logistiikan. Tällä hetkellä hoito-, siivous-toimisto- ja hygieniatuotteita Pamark Groupilta hankkiva HDL onkin vuosien saatossa lisännyt tuoteryhmiä valikoimaansa entistä enemmän. Kaikki saman hankintajärjestelmän kautta.

”Onhan se totta, että todellinen lisäarvo Pamark Groupilta tulee paitsi tehokkaasta palvelutasosta, mutta myös hankintojen keskittämisestä. Mitä enemmän ostoja tekee yhdestä osoitteesta, sitä vähemmän syntyy mm. työtunteja ja logistiikkakustannuksia.”

Samira nostaa myös esille helpon asiakassuhteen Pamark Groupin kanssa. Vuosia kestänyt yhteistyö on kerryttänyt luottamusta ja ymmärrystä.

”Kun on oltu vuosia asiakassuhteessa, on myös upeaa huomata, kuinka Pamark Group on säilyttänyt luotettavuutensa ja kommunikaatio pelaa. Jos vastaan tulee kysymyksiä tai haasteita, Pamark Groupin asiantunteva myynti on aina ollut helposti saatavilla. Palvelu on nopeaa, mutta myös erittäin henkilökohtaista.”.