Teimme joulukuussa kyselyn e-kauppamme toimivuudesta ja visuaalisesta ilmeestä.
Tutkimus kohdistettiin verkkokauppamme asiakkaille ja sen tarkoituksena oli selvittää, onko verkkoasiakkaillamme mahdollisesti vaikeuksia e-kaupan käytössä tai lisätoiveita ja kehitysehdotuksia sitä kohtaan.
Vastauksia tuli yhteensä 281 kappaletta ja vastausprosentti oli 26%. Eniten vastauksia saimme hoito- ja palvelukotisektorilta ja toiseksi eniten HoReCa-alan yrityksiltä. Yli puolet vastaajista toimi esimiestehtävissä tai muuten johtavassa asemassa.
Visuaalinen ilme
Vastaajista 83%:a oli visuaalisen ilmeen onnistumisesta joko samaa tai täysin samaa mieltä. Kommenteissa päällimmäisenä tuli esille sivuston selkeys. Suurentuvat tuotekuvat saivat kiitosta. Osa vastaajista piti kuitenkin mustaa väritystä synkkänä. Toiveena kaivattiin, että kaikista tuotteista löytyisivät kuvat ja että tuotteiden olennaiset info- ja lisätekstit erottuisivat paremmin.
Verkkokaupan käyttöönoton ja käytön helppous
Jopa 85%:a vastaajista koki, että verkkokauppa oli helppoa ottaa käyttöön ja että ohjeistus oli riittävän toimivaa. Sähköinen kauppamme miellettiin käytännölliseksi, loogiseksi ja yksinkertaiseksi käyttää. Hintojen näkyvyys ja vertailtavuus koettiin erittäin tärkeäksi ja sitä kiiteltiin. Myös valmis tilauspohja miellettiin erittäin hyödylliseksi.
Negatiivista palautetta saivat myyntipakkausten kokojen löytämisen vaikeus. Tähän kaivattiin tulevaisuudessa parannusta. Lisäksi toivottiin, että jos jokin tuote on loppunut, sen pitäisi ilmetä jo tilausta tehdessä. Jälkitoimitustieto tulee nykyisin siis liian myöhään.
Tarkkoja toimitusaikoja kaivattiin. Erityisesti jälkitoimitusten saapumisajankohta askarrutti.
Eniten kiiteltiin asiakaspalvelumme ja myyntiedustajiemme henkilökohtaisesti antamaa palvelua ja opastusta. Mitä vieraampi ympäristö internet oli, sitä enemmän kaivattiin henkilökohtaista neuvontaa ja tukea verkkokaupassa asioimisen aloitusvaiheessa.
Tuotteiden löytyminen ja tuotekorttien toimivuus
Tuotteiden hakua koskevat kysymykset jakoivat mielipiteitä eniten. 28%:a vastaajista antoi ymmärtää, että tuotteiden löytymisessä olisi parantamisen varaa. Mm. vastattiin, että kausituotteet hukkuivat liiaksi sivuston muiden tuotteiden joukkoon. Lisäksi tuotevalikoiman vaihtelevuus koettiin ongelmaksi eli jos tuote on poistunut sivustolta, niin sen korvaavaa tuotetta ei löytynyt tarpeeksi helposti.
Tuotekorteilla olevan tiedon riittävyyttä kritisoi 5%:a käyttäjistä. Joihinkin tuotteisiin haluttiin useampia kuvia, kuten esim. lähikuvia, joista näkisi tarpeellisia yksityiskohtia.
Tuotetietoihin kaivattiin myös loogisuutta, jotta tuotteiden vertailtavuus helpottuisi. Kaikille hinta ei ole valintaperuste ja siksi tuotetiedoista haluttiin laajempia.
Kaivattiin siis mieluummin ”liikaa” tietoa kuin liian vähän.
Avunsaaminen ongelmatilanteissa
85%:a koki saaneensa apua helposti ja nopeasti. Erityistä kiitosta sateli asiakaspalvelumme tytöille, joiden antamaa tukea kiiteltiin ammattitaitoiseksi ja ystävälliseksi.
Verkkokauppamme yleisarvosana
Yksittäisistä ongelmista huolimatta e-kauppamme sai loistavan kokonaisarvosanan. 30%:a piti sitä erinomaisena ja 67%:a hyvänä. Vain 2%:a antoi kokonaisarvosanaksi tyydyttävän ja 1% välttävän. Jopa 73%:a vastaajista olisi valmis suosittelemaan verkkokauppaamme muille yritysasiakkaille.
Erinomaisista arvosanoista huolimatta monet vastaajat halusivat korostaa sitä, että myyjän tai asiakaspalvelun henkilökohtainen palvelu on edellytys juuri Pamarkista ostamiselle. Verkkokauppa koettiin erinomaiseksi lisäkanavaksi, mutta ei tärkeimmäksi edellytykseksi sille, miksi asioida juuri meidän kanssamme.
Lopuksi
Asiakaskyselymme tulokset olivat todella hyviä. Verkkokaupan kokonaisuutta pidettiin toimivana ja käyttöä helppona. Muutamat kehitystä kaipaavat ongelmakohdat tulivat selkeästi esiin ja niihin tulemmekin panostamaan heti tämän vuoden aikana.
Monet vastanneista toivoivat myös, että emme tekisi liikaa uusia toimintoja ja ominaisuuksia, koska perusasiat toimivat jo hyvin ja tätä arvostettiin. Verkkokauppamme haluttiin säilyttää yksinkertaisena ja helppokäyttöisenä.
Kuten tästä yhteenvedosta voi todeta, asiakkaidemme vastaukset antoivat meille konkreettisia vinkkejä tulevia parannustöitä varten. Ilman käyttökokemuksia emme osaisi kehittää palveluamme, joten vielä kerran kiitokset kaikille vastanneille!